Kohta on hyvästien aika...

Huh huh... Tiedätte varmaan sanonnan "be careful what you wish for"...

Syksyllä kaikki alkoi tuntua vanhan toistamiselta, ja tuntui siltä ettei mikään muutu.

Sitten minä toivoin että asiat nytkähtäisivät eteenpän, että edes jotain tapahtuisi.

Nyt huomaan että yhtäkkiä elämme on muuttumassa ihan kokonaan!

HUI.

Yksi isoimmista muutoksista henkilökohtaisen elämän puolella on se,

 että olemme myyneet tänä vuonna oman kotimme, 

ja vihdoin ja viimein teimme eilen kaupat uudesta. 

Hetken jo näytti siltä että "kodittomuus" uhkaa, 

ja muutamme varaston kautta uuteen kotiin...

Nyt on ennen kaikkea helpottunut olo.

Olemme tietenkin myös innoissamme uudesta kodista, 

jota emme millään meinanneet löytää...

Toisaalta on myös hieman haikea ja epätodellinen olo. 

Mitä me olemme menneet tekemään? 

Miten raaskimme luopua kodista jossa kummatkin lapsemme ovat kasvaneet?

Isoja asioita...

Minulla on melkein jo nyt pala kurkussa, 

kun ajattelen että kohta pitää hyvästellä vanha rakas koti.

Sinä aikana kun olemme asuneet täällä, on tapahtunut niin paljon. 

Toisaalta voin lohduttaa itseäni sillä, että muistot saa aina mukaansa... 

Niitä ei voi hukata muutossa.

Uusi vuosi on toivoa täynnä, tervetuloa 2016!

Olen niin huojentunut, että 2015 vuosi on päättynyt.
Se oli elämäni rankin vuosi, joka veti minut kuvainnollisesti mankelin läpi.
Mennyt vuosi otti paljon, mutta myös opetti minulle
tärkeitä asioita niin elämästä kuin itsestänikin.

Vuosi on ollut raskassoutuinen ja surun värittämä.
Alku vuotta hallitsi menettämisen pelko, kevät meni kuin sumussa.
Tammikuussa tulee kuluneeksi vuosi siitä kun melkein menetin isäni.
Sairaalassa ajattelin vain, että kyllä me tästä selvitään, on pakko.
Että et sinä isä voi jättää meitä vielä...
Muutaman kerran lähdin sairaalan vuoteen ääreltä kotiin miettien nähdäänkö enää.
Onneksi isä on niin sitkeää tekoa etten tunne toista.
Matka jatkuu edelleen... <3

Vuoden valopilkkuja ovat olleet ehdottomasti reissut lasten
ja ystävien kanssa Leville ja Espanjaan.
Isännän kanssa juhlistettiin 5-vuotis hääpäivää lyhyellä matkalla Amsterdamiin.
Nämä hengäshdystaot tulivat todelliseen tarpeeseen kaikkien haasteiden keskellä.

Syksyllä koitti töihin paluu, ja alkoi mahdoton arjen palapelin kokoaminen.
Miten sovittaa kaikki menot yhteen, ja ehtiä olla töiden lisäksi vielä äiti, vaimo, tytär
ja koiran emäntä. Syksyn tullen aloitin taas valokuvaamaan ja blogaamaan.
Halusin tehdä jotain, joka oli vain minua varten. Vastapainoa kaikelle muulle...

Loppuvuodesta jouduimme hyvästelemään kaksi hienoa miestä.
Ensiksi nukkui pois mieheni rakas isoisä, jonka elämän polku oli pitkä ja värikäs.
Väsyneen matkamiehen askeleet vain hiipuivat.
Juuri kun kuvittelin vuoden kulkuradan muuttuneen, talvi toi tullessaan lisää surua.
Ystäväperhe koki yllättävän menetyksen joulun alla, se pysäytti ja kolahti kovaa.
Liian aikaisin lähti hieno mies, jolla olisi ollut vielä paljon tehtävää isänä ja aviomiehenä.
Tuntuu mahdottomalta ymmärtää miksi elämässä käy joskus näin...

Tänä vuonna joulu otettiin meillä vastaan hiljaisesti ja lähimmäisistä kiitollisena.
"Jouluhössötys" tuntui meidän kohdalla jotenkin päälle liimatulta.
Lahjoja saivat lähinnä lapset, ja joulukortitkin jäivät kirjoittamatta.
Taisimme palata tiedostamatta joulun "alkujuurille" tai ytimeen,
jossa tärkeintä on perhe, yhdessä olo ja lähimmäisten rakkaus.

Mitä vuosi 2015 opetti minulle?
Nöyryyttä.
Elämä on suuri ja tuntematon, se ottaa ja antaa. Pitää iloita pienistäkin asioista.
Sitkeyttä. 
Vaikka tulisi täysi laidallinen niskaan, pitää vain nousta ylös ja jatkaa matkaa.
Ei saa jäädä tuleen makaamaan.
Armeliaisuutta
itseään ja muita kohtaan. Koskaan ei tiedä mitä toiset käyvät läpi.
Riittää kun yrittää parhaansa kussakin tilanteessa ja vallitsevissa olosuhteissa.
Perhekeskeisyyttä.
Voimiamme koeteltiin, mutta yhdessä selviämme kaikesta.
Olemme tiivis yksikkö täynnä rakkautta.
Kiitollisuutta.
Iloitsen jokaisesta päivästä lasteni ja lähimmäisteni kanssa.
Iloitsen myös hyvistä ystävistä, jotka olen tavannut matkan varrelta.

Vuosikirjaan 2015 on nyt kirjoitettu viimeinen sivu.
Helpottuneena suljen sen, ja nostan katseeni tulevaan.
Kaikesta huolimatta, en koskaan suostu luopumaan positiivisesta
tavastani suhtautua elämään. Välillä uidaan syvemmisssä vesissä,
toisinaan nautitaan auringonpaisteesta.

Valoisin mielin toivotan kaikille tutuille ja tuntemattomille
todellista ja aitoa onnea uuteen vuoteen 2016.
Lähimmäisten rakkautta ja terveyttä.

Suurella sydämellä,

Mia

Syksy saapuu keittiöön, maistiainen keittiörempasta

Heips taas..! Viikonloppuna tein löytöjä autotallista viime talven jäljiltä. 

Olin jo unohtanut, että olin kerännyt upeita lehtikuusen oksia myrskyn jälkeen. 

Nyt ne pääsivät muuttamaan välaikaisesti tuohikoppaan, kunnes väsään niistä jotain kivaa...

 

Keväällä remontoimme hieman keittiötä. 

Vanha kylmiö sai kyytiä, ja tilalle rakennettiin uusi saareke. 

Rempasta lisää myöhemmin... :)

 

Uskon positiiviseen asenteeseen vaikka maailma antaisi täys laidallisen. 

Loppujen lopuksi minä itse vastaan omista tunteistani. 

Muistutus siitä on kirjoitettu keittiön liitutaululle.

***

I belive in positive attitude, even when life is complicated and hard. 

I have to remember that in the end, I'm in charge of my mind & feelings. 

That's why I have wrote it on our chalkboard in the chitchen.

Last weekend I found from our garage something that I had completely forgot. 

After a winter storm, I had collected beautiful larch branches. 

I placed them in a basket, which is made of birc bark 

(quite old and traditional material in Finland).

 

Keep rocking,

Mia

Iltapäiväretki Cafe Pispalaan

Takana on raskas viikko. Lasten sairastelut ja odottamattomat kotipäivät ovat johtaneet töiden kasaantumiseen, ja hermojen kiristymiseen. Stressikäyrä on kääntynyt nousuun. Tuttu tunne?
Istuin eilen koko aamupäivän naama kiinni näytössä, ja piirtelin ranne krampissa.
Kahvia meni puoli pannua, mutta ajatusten kulkua se ei auttanut... Error, error.

Siinä tuumin hetken, ja totesin että nyt on tauon paikka.

Läksin sitten iltapäiväretkelle Pispalaan, joka on kiistatta pala kauneinta Tamperetta / Pirkanmaata. 

Pieni kävely sai hapen kulkemaan ja sykkeen nousemaan, 

sen verta kunnioitettavia PORTAITA Pispala tarjoaa. 

Cafe Pispala

Mihinkäs muualle suuntasin reippailun jälkee, kuin Cafe Pispalaan treffeille vain ITSENI kanssa.

Oli aivan luksusta syödä rauhassa ilman kiirettä, seuranani ainoastaan muistikirjani. 

Tänään tarjolla oli mm. Italian henkeen kanaa, sieniä, sipuleita ja parmesaanipolentaa...

Jäätee on myös kokeilemisen arvoista, sitä on aina pakko tilata lasillinen.

Ja jälkkäriksi suklaakakkua ja kahvia, mums!

Tämä on kahvila-ravintola on kyllä 10 pisteen ja papukaijamerkin arvoinen paikka.
Ja voin luvata että on tullut hieman käytyä siellä kesän & syksyn aikana, joten tiedän mistä puhun. ;)
Ruoka on ihanaa, tarjolla myös loistavaa kasvisruokaa!
Kansainvälinen keittiö takaa upeita makuja eri mantereilta,
joiden välillä liikutaan sulavasti teemaviikottain.

On se jännää kuinka hetken tauko, ja ajatusten siirtäminen toisaalle lataa energiavarantoja
& sulattaa ajatustukokset. Keveämmin mielin siis kohti viikonloppua..! :)

Mia

Normi päivä ja paluu arkeen...

Olipas ihanaa ladata akkuja Floridan auringon alla... Paljon nähtiin ja koettiin, ja tultiin siihen lopputulokseen että kannatti lähteä vaikka matka olikin ajoittain hieman raskas 9 kk tyttösen kanssa. Siitä en ole niinkään varma että kannattiko lähteä takaisin kotiin... Arki löi kyllä oikean suoran keskelle lättyä heti maanantai-aamusta! Nyt sen päivän tapahtumat vaikuttavat jo hieman koomiselta toiminnalta, mutta silloin ei kyllä naurattanut...

 

Maanantai pähkinänkuoressa:

Talouden pienempi ja vähän vanhempi nainen heräävät klo 12 sekaisin aikaerosta ja paluumatkalla saadun flunssan kera. Hirveätä huutoa, aamupuurot kiukulla alas, poop disaster nro 1, tyttö suihkuun, vaatteiden vaihto sekä äidillä että tyttärellä. Iso kaatunut appelsiinimehulasi pitkin makuuhuoneen tapetteja, sänkyä, lattiaa ja yöpöytää. 2 h päiväunet. Evästystä, poop disaster nro 2, beben vaatteiden vaihto vol 2. Yleistä kiukuttelua ja kipuliini-oloa, mamma kävelee kirjahyllyä päin (ollut samoilla sijoilla viimeiset 1,5 vuotta...). Iltapuurot, kaksi mega oksennusta, lakanat vaihtoon, Murun vaatteiden vaihto vol 3 ja mamman vol 2. Migreeni. Yöheräämiset.

 

Huh huh, siinähän se oli ja varmaan puolet jo unohtui tähän päivään mennessä... Ihan normi säätöä siis. Nyt kun ollaan saamassa niskaotetta flunssasta voi jo vähän nautiskella iltapäivästäkin. Koirat sen ainakin osaavat! :) Matkakuvia ja juttuja sitten kohta lisää jahka tässä päästään arjen rutiineista kiinni...

 

 



 

Myönnettäköön että meillä koirukset nautiskelevat sohvalla köllöttelystä siinä missä ihmisetkin...

Hoitokoira/vieraileva lauman jäsen Veera vartioi arvokkaasti sohvan selkänojalta kotikadun menoa. Tilanne hallinnassa. Silmät lupsuvat välillä kiinni, on se koiran elämä rankkaa...! Nallekin on vähän väsähtänyt matkan jäljiltä.

 

 

Ei vaan, ihanaa se kotiinkin on aina palata reissusta. Muu maa mustikka, oma maa mansikka... Joskus se paluu arkeen vain tuntuu keskimääräistä jyrkemmältä. Nyt kuitenkin hymyissä suin viikkoa eteenpäin!

 

Mia

Hyvä päivä tänään

Tänään ystävyyttä ja rakkautta tulvii ovista ja ikkunoista, ihanaa! Minä ainakin tunnustaudun rehellisesti romantikoksi joka innostuu tällaisista päivistä, väsää kaikennäköistä ja odottaa myös itse saavansa jonkun kivan huomionosoituksen mieheltään (vink vink)...

 

 

Tänä vuonna sain etukäteen aimo annoksen yllättävää ystävällisyyttä viime viikonloppuna, joten nyt on hyvä tilaisuus laittaa hyvä kiertämään ja makasaa potut pottuina...!

Ainakin naapurin täti saa banaanikakkulähetyksen kiitoksena antamastaan saumurista (ei ollut kuulemma enää tarvetta), ja eräälle teho-virkkaajalle on luvassa pieni yllätys...

 

 

Kuitenkin kaiken "hömpän" vastapainoksi tänään on myös hyvä päivä muistaa ihmisiä läheltä ja kaukaa. Aina ei tarvita jotain materiaalista ilahduttamaan toista, monesti paras lahja on tekoja tai sydämellisiä sanoja.

 

Eräs ystäväni K inspiroi minua eilisellä Facebook-päivityksellään. Hän kertoi soittaneensa vanhalle sukulaisrouvalle, jonka kanssa ei ollut puhunut pitkään aikaan. Se tunti jonka K "uhrasi" omasta tai perheensä ajasta, merkitsi tuolle rouvalle taatusti enemmän kuin uskommekaan, ja toi iloa hänen elämäänsä pidemmäksi aikaa kuin 60 minuutiksi.

 

Joskus on vain tärkeää olla olemassa ja osoittaa että välittää...

Kenelleköhän minä voisin soittaa tänään?

 

 

P.s. Jos sinulla on todellinen sydänystävä, pidä siitä kiinni kynsin ja hampain.

Todellinen ystävyys ja rakkaus kantaa pitkälle ja suojelee paljolta.

Alla kuvassa elävä esimerkki meidän perheestä... :)

 

Ihanaa lähimmäisenrakkauden ja ystävyyden päivää kaikille!

 

Mia

 

P.P.S. Te hyvät ja rakkaat ystävät jotka jaksoitte  lukea loppuun asti: vaikka en ehtisi soittaa tänään teille, olette silti ajatuksissani ja välitän teistä enemmän kuin osaan sanoiksi pukea. Puss!